RUNOLAULUN LUMO

13.-15. elokuuta 2021
Loma-Paksu, Kittilä

Ohjaaja EERO PELTONEN

Noita laulan, joita taian,

Ennen kuultuja kujerran, 

Kaikki kansa on aikanaan laulanut myyttisiä runoja ja kertovia sankarirunoja. Kansanrunoissa ilmaistiin elämän jatkumisen ja tasapainon säilymisen kannalta elintärkeät asiat. Runoissa kerrottiin, miten maailma ja sen ilmiöt ovat saaneet syntynsä. Niissä kuului kaikuja aikojen alusta; muinaisesta maailmankuvasta, loitsutraditiosta ja maagisesta ajattelusta.

Runolaulu on arkaainen, maaginen kieli – laulun, myyttien, syntyjen ja sanojen liitto. Se on monien itämerensuomalaisten kansojen perinnettä ja säilynyt muun muassa karjalaisten, suomalaisten, virolaisten ja inkeriläisten keskuudessa. Kalevalaisen runomitan arvellaan syntyneen jo ennen ajanlaskun alkua. Runosäkeessä on useimmiten kahdeksan tavua: Tie-tä-jä i-än i-kui-nen.

Runolaulun lumo -kurssilla tutustumme runolaulun ja sanamagian olemukseen ja luonteeseen. Sävelten ja sanojen voimasta seisomme runojaloilla kuin suuri tammi ja nousemme kokkolinnun lailla korkeuksiin. Yhdessä luomme runon ja laulun lumoavan taikavoimapiirin.

Runolaulajiksi harjaannumme kuin huomaamatta; vokaaleilla leikitellen, sointuisia sanoja yhteen sommitellen, yhdessä äännellen ja alkuääniä etsien. Teemme yhteistä matkaa musiikin haltioittavaan voimakenttään – ajattomaan aikaan ja ikiaikaiseen tilaan.  Perehdymme myös kansanrunojen kätkemään myyttiseen tietoon ja ajatteluun. Matkaamme aikojen alkuun runot, laulut ja myytit oppainamme. Luomme laulaen alkumeren ja synnytämme maailman sotkan munasta. 

Runolaulun lumo -kurssilla opimme yhdessä, kalevalaisia vuorolauluja laulaen ja runosäkeitä toistaen. Etsimme puuttuvia sanoja, alkusointuja ja juurista nousevaa voimaa. Liitämme itsemme lenkiksi esivanhempiemme taidolla ja rakkaudella takomaan perinteenkantajien raudanlujaan ketjuun. 

Runolaulu lumo -kurssi on johdatus runolaulun kiehtovaan maailmaan. Laulamme yhteen ääneen, joten et tarvitse lainkaan aiempaa laulukokemusta kurssille osallistumiseen. Avoin, utelias mieli ja perinteelle sykkivä sydän riittää. 

KURSSIN OHJAAJA: Eero Peltonen on runolaulaja, perinnekouluttaja, pohjoisen ja itämerensuomalaisen kansanrunouden ja lauluperinteen soihdunkantaja.

Hän on erikoistunut runo- ja kurkkulauluun, kehto- ja kansanlauluihin sekä vuorolaulujen laulattamiseen. 

Eero saattelee laulun ja runojen juurille käyttämällä voimakeinoja – laulun, tarinan ja sanan mahtia. Myös pohjoinen arkaainen perinne, mytologia ja arkeologia ovat hänelle rakkaita inspiraation ja luovuuden lähteitä.

KURSSIPAIKKA: Loma-Paksun majatalo sijaitsee idyllisessä pihapiirissä Kittilän Könkäällä 10 kilometrin päässä Levin matkailukeskuksessa. 

LISÄTIEYOJA: https://www.lomapaksu.com/eero-peltosen-retriitti

ILMOITTAUTUMINEN: eerope@gmail.com